HaHy aloittaa kauden cupin peleillä
Skriven av: JE/MH
Fredag, 03 september 2010, 11:18
Salibandykausi alkaa toden teolla nyt viikonloppuna kun pelataan Suomen cupin 1. kierroksen turnauksia. Hangon Urheilutalolla Hangon Hyrskyt isännöi yhtä turnausta. Viisi joukkuetta kamppailee kahdesta jatkopaikasta turnauksessa jossa kaikki neljä vastustajaa ovat HaHy:lle jo ennestään tuttuja. Espoon FLOB pelasi viime kaudella samassa 3. divisioonan lohkossa, Siuntion S.S. Storm, Pohjan Sport ja Ingå IF puolestaan pelasivat samassa 5. divisioonan lohkossa HaHy:n kanssa kaudella 2004-05.
HaHy onnistui viime kaudella upeasti cupissa, jossa se selvitti tiensä aina neljännelle kierroksella pudottaen matkan varrella peräti kolme 2. divisioonan joukkuetta. Myös sarjakausi 3. divisioonassa sujui hyvin, nousukarsintapaikka jäi harmittavasti vain yhden pisteen päähän. FLOB voitti lohkon pienimmällä mahdollisella piste-erolla. Lauantain ensimmäisessä ottelussa maksetaankin kalavelkoja, sillä HaHy hävisi joukkueiden molemmat keskinäiset kohtaamiset viime kaudella. Ottelun hävinnyt joukkue joutuu nimittäin taistelemaan veitsi kurkulla viikonlopun ajan.
Lauantain toisessa ottelussa vastaan asettuu Siuntion S.S. Storm. HaHy voitti joukkueiden molemmat kohtaamiset kaudella 2004-05 5. divisioonassa ja on tälläkin kertaa selvä ennakkosuosikki. Vastustajaa ei kuitenkaan pidä aliarvioida, sillä Storm voitti viime kaudella yhtä lukuunottamatta kaikki ottelunsa 5. divisioonassa.
Sunnuntaina klo 12 vastaa asettuu Ingå IF. IIF sijoittui viime kaudella toiseksi viimeiseksi 4. divisioonan lohkossaan ja putosi 5. divariin. Lisäksi joukkue on menettänyt parhaan pelaajansa, Joakim Wollstenin, 2. divisioonassa pelaavaan Kirkkonummen Rangersiin. Paperilla joukkue ei vaikuta kovinkaan vahvalta, mutta ei niitä otteluita ennenkään ole paperilla ratkaistu. HaHy ja IIF kohtasivat kahdesti kaudella 2004-05, hankolaiset voittivat molemmilla kerroilla.
Hyrskyjen viimeinen ottelu saattaa olla kaikista mielenkiintoisin, sillä vastaan asettuu Pohjan Sport. Joukkue pelasi viime kaudella hyvin 4. divisioonassa ja on vahvistanut joukkuettaan hankkimalla kaksi FBC Elitin pelaajaa. Timo Ruokolainen ja Teemu Tuovinen ovat kovan luokan pelimiehiä. Sportilla on kaikki eväät sarjanousuun ja HaHy joutuu tekemään täyden työn puhkaistakseen heidän puolustuksensa. Todennäköisesti turnauksen toinen jatkoon menijä ratkaistaan juurikin tässä ottelussa. Joukkueet ovat kohdanneet sarjapeleissä yhteensä neljästi, tuloksina kaksi HaHy-voittoa ja kaksi tasapeliä.
HaHy:n viime kausi oli kuten mainittiin onnistunut. Tälle kaudelle joukkue on vahvistunut entisestään, kun sentteri Eero Vähä-Vahe palaa pelattuaan viime kaudella 2. divisioonan FBC Elitissä. Puolustukseen on saatu 1. divisioonassa sipoolaisen Ådalens IF:n riveissä esiintynyt Mikael Warelius. HaHy:n ensimmäisessä ja ainoassa harjoitusottelussa Warelius osoitti olevansa todellinen vahvistus ja kuului kentän ehdottomiin hahmoihin.
Uutta väriä HaHy:n penkin taakse tuo puolestaan Jocke Eriksson, joka toimittuaan parin viime kauden aikana muissa joukkueissa, palaa HaHy:n valmennukseen. Hän vastaa yhdessä viime kauden pelaajavalmentaja Andreas Nordlundin kanssa HaHy:n peluuttamisesta.
Otteluohjelma Urheilutalolla:
Lauantai 4.9.
12.00 HaHy–FLOB
13.00 Pohjan Sport–IIF
14.00 S.S. Storm–HaHy
15.00 FLOB–IIF
16.00 S.S. Storm–Pohjan Sport
Sunnuntai 5.9.
12.00 IIF–HaHy
13.00 S.S. Storm–FLOB
14.00 Pohjan Sport–HaHy
15.00 IIF–S.S. Storm
16.00 FLOB–Pohjan Sport
