Hämmästyneet yrittäjät kysyvät - Miksi kaupunki ei tahdo risteilyturismia
Skriven av: Per Sarén
Torsdag, 19 augusti 2010, 13:50
- Hangossa olisi hienoja mahdollisuuksia palvella risteilymatkailua, emme ymmärrä miksi kaupunki ei ole kiinnostunut, sanoo Max Karlström, eräs johtavista voimista Bothnia Cruisesport-yrityksen takana, yritys joka on erikoistunut järjestämään satamapaikkoja ja palvelua noin 50 risteilyvarustamolle jotka liikennöivät Itämerelle.
Yritys on toiminut kymmenen vuotta ja tekee yhteistyötä Ruotsin Hudiksvallin, Örnsköldsvikin, Uumajan ja Luulajan satamien kanssa sekä Suomessa Oulun, Porin ja Rauman satamien kanssa.
- Risteilyturismia Suomenlahdelle, siis etenkin Pietariin kasvaa koko ajan, eikä ole olemassa muita satamia kuin Helsinki ja Tallinna. Varustamot hakevat vaihtoehtoisia satamia missä on paljon nähtävyyksiä, kuten Hangossa, lisäksi voitaisiin järjestää päiväretkiä esimerkiksi Fiskarsiin, Karlström sanoo.
Hän uskoo että Hanko kymmenessä vuodessa voisi saada vierailulle 50 risteilyalusta jotka toisivat jopa 50.000 matkailijaa vuodessa, mutta se vie oman aikansa koska varustamoiden tilaukset ulottuvat vuoteen 2012. Karlssonin mielestä Hanko parhaiten palvelisi keskisuuria risteilyaluksia joissa on 700-1.000 matkailijaa.
- Olemme käyneet Hangossa kaksi kertaa vakuuttaaksemme sataman ja matkailutoimiston siitä että risteilyturismi olisi Hangolle sopiva. Molemmat kerrat matkailupäällikkö ja satamajohtaja ovat sanoneet että se tulee liian kalliiksi, Karlström kertoo.
Hän laskee että kaupunki maksaisi noin 10.000 euroa vuodessa, josta puolet menisi markkinointiaineistoon.
- Veloitamme toisen puolen työstämme joka sisältää vuotuisia yhteyksiä risteilyvarustamoihin ja messuille osallistumista. Kaupunki saisi nopeasti menonsa katetuiksi lisääntyneiden satamamaksujen muodossa, sitä paitsi matkailijat maksavat palveluista myös maissa, hän sanoo.
Karlström ei myöskään ymmärrä argumenttia, että olisi liian ahdasta Hangon satamissa.
- On tavallista että risteilyalukset ankkuroivat sataman edustalle ja vierailevat maissa omilla pienehköillä veneillään, jotka parhaiten voisivat mennä Itäsatamaan, hän sanoo ja lisää että laiturissa olevat laivat maksavat satamamaksua voimassa olevan tariffin mukaan, ankkuriaukion paikalta on tavallista että veloitetaan puolet alusmaksusta.
- Ankkuriaukiolla oleminen voi jopa olla halutumpi vaihtoehto kuin teollisuussatamassa oleminen, hän sanoo.
Vt. matkailupäällikkö Anna Piiroinen sanoo että toimisto on kiinnostunut eri vaihtoehdoista.
- Yritämme löytää parhaan yhteistyökumppanin saadaksemme oikeita tuloksia, myös tekniset realiteetit on otettava huomioon, ei siis ole kyse vain rahasta, hän sanoo.
Satamajohtaja Paavo Lyytikäinen toteaa, että Länsisatamassa on ahdasta.
- Ankkuriaukiolla voisi ajatella olevan risteilyaluksia. On monta yritystä jotka palvelevat risteilyvarustamoja, ennen kuin teemme kauppoja kilpailutamme palvelutuottajia löytääksemme uskottavimman toimittajan, hän sanoo.
