Missä oikein mättää?
Kirjoittanut: Mikael Heinrichs
Torstai, 02 Helmikuu 2012, 11:31
En itse asiassa ollut uskoa silmiäni ja korviani kun lauantai-aamuna luin ja kuulin kaupungin nuorisotalo Hylliksen tulipalosta. Monet tunsivat turhautuneisuutta ja kiukkua jo viime syksyisen Haagapuiston koulun tulipalon jälkeen. Vaikka tämä viimeisin tuhotyö ei koskettanut minua henkilökohtaisesti, ei ole kovinkaan vaikeaa asettua rakennuksessa tavalla tai toisella toimivien ja aikaansa viettävien asemaan.
Nuorisokeskuksen puoli on ainakin toistaiseksi suljettuna, ainakin niin pitkään kunnes nokisaneeraus on viety loppuun. Tässäkin tapauksessa kyseessä oli aivan hiljattain kunnostetuista tiloista, aivan kuten Haagapuiston koulussakin. Samaisen koulun läheisyyteen toukokuussa 2010 valmistunut lähiliikuntapaikka – tai ministadion – sai myös osansa tihutöistä, sillä vain viikkoja ennen avajaisia pitkälti talkootyön avulla pystytetty liikuntapaikka joutui tuhopolttoyrityksen kohteeksi.
Vuoden 2011 aikana Hangossa onkin sitten sytytetty enemmänkin tulipaloja. Hälyttävän monta. Jotain on pahasti vialla yhteiskunnassamme kun käy tällä tavalla, niin se vain on nähtävä.
Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila kertoo tämän viikon lehdessä olevassa haastattelussa muun muassa siitä, miten Hangossa oikeilla panostuksilla ja painotuksilla voitaisiin profiloitua paikkakuntana joka todella tarttuu ongelmiin ja tekee parhaansa ennaltaehkäistäkseen niitä.
Tässä ei ole kyse mistään helposta yhtälöstä. Sosiaali- ja perhepalvelukeskukselle myönnetty uusi sosiaalityöntekijän virka on kuitenkin askel oikeaan suuntaan. Pieni askel, mutta ainakin viesti on oikea. Leikkaamalla niitä resursseja ei saada aikaan säästöjä, vaan pikemminkin päinvastoin.
Keskusteltuani Kurttilan kanssa runsaan tunnin ajan kiinnitin ehkä eniten huomiota hänen kommenttiin siitä, että järjestöön kuuluvien vanhempainyhdistysten määrä on kasvanut viime vuosina melko merkittävästi vaikka kouluja onkin lakkautettu. Kiinnostus vanhempainyhdistystoimintaa kohtaan on ilmeisesti kasvussa – ja Kurttilan mukaan vanhemmat ovat myös valmiita osallistumaan erilaisiin talkootöihin.
Kuluttajataitoja koulusta
Tiedotteesta käy muun muassa ilmi että oppilaiden pitäisi saada käytännön taitoja oman talouden kokonaishallintaan, ostamiseen ja ”markkinoilla toimimiseen”. Anteeksi, kuinka?
Eli alakoululaisten pitää siis tulevaisuudessa oppia hoitamaan taloutta kokonaisvaltaisesti? Esimerkkinä mainitaan muun muassa puhelin- ja laajakaistaliittymien sopimukset ja niihin sisältyvät maksut.
Mikä on vanhempien rooli tässä palapelissä? Kunhan kysyn.
