Kalasataman pitkä tarina jatkuu
Kirjoittanut: Per Sarén, käännös Ingrid Sandman.
Keskiviikko, 01 Syyskuu 2010, 16:26
Hangonkylän kalanjalostushallin pitkä tarina jatkuu. Kaupunginhallitus päätti maanantaina anoa valtion ELY-keskukselta ennakkopäätöstä hallia ja työn alla olevaa uutta kalasatamaa varten myönnetystä valtionavustuksesta.
On selvinnyt, että Hangon kalastajakilta r.y., jonka piti vuokrata hallista puolet, ei harjoita niin mittavaa kalastusta että yhdistys voisi vuokrata hallin puolikkaan.
Kalastusyrittäjä Magnus Ekström, jonka piti tulla hallin toiseksi vuokralaiseksi, suunnittelee sen sijaan niin mittavaa jalostustoimintaa, että hän voisi käyttää koko hallia.
Sen valmistuttua on selvinnyt, että tukiehdot sallivat vain itse pyydetyn kalan jalostuksen hallissa. Ekström työstää pääosin tuontikalaa, joten hänen toimintansa ei oikeuta hallille myönnettyä 90 prosentin valtionavustusta, vaan 30-prosenttista investointitukea.
Kaupunki yrittää päästä pattitilanteesta palauttamalla valtiolle osan avustuksesta. Ajatuksena on, että Ekström korvaisi kaupungille sen menettämät rahat pääomavuokrien kautta. Myöhemmin hän ostaisi koko hallin. Näin voitaisiin välttää vaatimusta itse pyydetystä kalasta.
Samanaikaisesti Hangonkylän uuden kalasataman rakennustyöt ovat täydessä käynnissä. Satama-allas on tyhjennetty pohjatöiden ajaksi. Myöhemmin syksyllä vanha laituri uusitaan ja sen viereen rakennetaan uusi, samankokoinen laituri.
Alkuun hallia ja satamaa katsottiin yhdeksi ja samaksi projektiksi: kalastajat olisivat tuoneet saaliinsa halliin jalostettavaksi. Valtio oli kiinnostunut kehittämään rannikkokalastustamme.
Näillä näkymin tämä ei toteudu. Mikäli Ekström vuokraa hallin kokonaisuudessaan, toiset tuskin mahtuvat käsittelemään kalasaaliitaan siellä. Lisäksi paikalliset kalastajat ovat huomauttaneet, ettei Hangon vesissä ole riittävästi kalaa.
Vaikuttaa siis siltä, että Hangonkylään tulee halli ja satama, joita ei tarvita alkuperäiseen tarkoitukseensa, eli rannikkokalastuksen kehittämiseen.
Kaupungin teknisen johtajan Sten Öhmanin mukaan 90-prosenttinen valtionavustus pätee edelleen sataman suhteen. Kaupunki on varannut sataman rakentamiseen 900 000 euroa. Tästä summasta avustus muodostaisi 810 000 euroa.
Investointia on kyseenalaistettu varsinkin kaupungin heikkoa taloustilannetta huomioiden. Toisaalta vanha laituri oli niin huonokuntoinen, että se olisi joka tapauksessa pitänyt uusia.
Valtio on ollut kiinnostunut troolarisatamasta Hankoniemellä. Nyt olisi kiinnostava tietää voisiko uusi satama palvella myös Suomenlahden silakkatroolareita. Siinä tapauksessa Ekströminkin olisi mahdollista jalostaa ja myydä omien kalastusalustemme pyytämää silakkaa.
Hankkeen tiimoilta on avoimia kysymyksiä. Kaupunginhallitus on toiminut järkevästi pyytäessään ELY-keskuksen ennakkopäätöstä tukirahoista. Näin voimme kenties välttyä uusilta epämiellyttäviltä yllätyksiltä.
