Brasilialaistrio viihtyi erinomaisesti sinikeltaisissa - FC HIK jyräsi SaPa:n 4-1
Kirjoittanut: Nisse "NÃ…N" Nyberg/AT
Torstai, 29 Heinäkuu 2010, 10:42
Peli-innokas ja maalinälkäinen FC Hicken aloitti syyskierroksen jalkapallon kolmosdivisioonassa tiistai-iltana. Kotona Rukki Areenalla joukkue jyräsi helsinkiläisjoukkueen SaPa:n tuloksella 4-1, puoliajalla 3-0. Tulos, joka olisi voinut olla kaksinkertainen.
Osasyy tähän selvään voittoon ja Hickenin iloiseen, hyökkäävään peliin, oli ilman muuta joukkueen vahvistukset, brasilialaistrio Marcello Ribeiro, Allyson Soares ja Bruno Gomes. Kaikki suoriutivat hyvin ja Ribeiro teki aidon hattutempun kolmella maalillaan.
Vahvistusta ei saa nähdä omien nuortemme aliarvioimisena, HIK-kapteeni Tom Enberg vakuuttaa. Kyllä he saavat pelata. Ja HIK voitti myös kevään viimeisen ottelun, kun tappiotrendi murrettiin. Mutta kyllä brassikolmikko antaa meille potkua.
Puno paras kentällä
Kaikella kunnioituksella brasilialaispelaajia kohtaan, mutta yksi kentän dominoivimmista pelaajista oli kyllä Andreas Puno joka varmaan pelasi elämänsä ottelun. Hän hoiti rangaistuksen joka johti 1-0 tulokseen, ja oli mukana kun Ribeiro kolmella peräkkäisellä maalilla vei Hickenin 4-0 johtoon.
Jonas Sjöblom teki myös täydellistä työtä keskuspuolustajana, jossa hänellä oli uusi Allyson Soares kaverina. Yhteistyö sujui hienosti ja vaarallinen SaPa-kärki Taylor pidettiin kurissa. Mutta toisaalta, syksyn HIK:issä ei ole heikkoa kohtaa. SaPa kavensi 4-1:een kun Rasmus Helminen puski maalin korkeasta pallosta. Muuten HIK-keeper Nico Selenius sai olla rauhassa tolppien välissä.
Caramba millainen samba
Hicken avasi vahvasti ja hallitsi suuresti. Jo ensimmäisen vartin aikana Sinikeltaiset olisivat voineet tehdä 3-4 maalia. Mutta kesti runsaat 20 min ennen kuin 1-0 tuli, silloin rangaistuspotkulla, kun pirteä Andreas Puno oli kaadettu. Tom Enberg hoiti rangaistuspotkun varmasti. FC HIK jatkoi painostamista ja SaPa-keeperillä, Kai Linervalla, oli hikiset paikat kesähelteessä. Mutta minuutteja ennen taukoa hänen oli pakko antautua, kun brasilialainen maalikuningas Marcello Ribeiro esittäytyi. Ensin 2-0 Punon täydellisestä syötöstä, sen jälkeen 3-0 ja 4-0 jotka lisäsivät maalihaluja.
Heti tauon jälkeen HIK lisäsi eroa 4-0:aan, kun Ribeiro teki aidon hattutemppunsa, taas Andreas Punon syötöstä. Tämä lisäsi runsaslukuisen yleisön maalihaluja. Mutta lukuisista mahdollisuuksista huolimatta, HIK:in maalitehtailu loppui tähän, kun monet hienot tilanteet murrettiin. Mutta niiden tilalle tuli iloinen ja nopea jalkapallo, joka tietää hyvää FC HIK:lle syyskierroksen pistejahtiin. Riemuvoitto taulukkonelosen SaPan yli oli nimittäin pitkä askel kevätkierroksen alisuorittamisesta.
- Kyllä tämä oli tärkeä voitto, HIK-valmentaja Harri Lahti myöntää. Ja valehtelisin ellen myöntäisi brassipelaajien panosten tärkeyden. Mutta kyllä koko joukkue pelasi hyvin. Nyt näytimme iloista hyökkäävää jalkapalloa joka on ollut Hickenin tunnusmerkki. Jatkamme näin.
Ja jatkoa seuraa jo ensi tiistaina, 3.8. klo 18.30 kun vaikeasti kynittävä EBK tulee Rukki Areenalle uuteen HIKkotiotteluun. Kevätkierroksen Espoossa voitti EBK 2-1, joten nyt on Sinikeltaisten revanssin aika.
Brasilialaiset pelaajat sanoivat viihtyvänsä näissä väreissä kun heitä onniteltiin hyvästä ottelusta. Kaikki kolme tunsivat tuulahduksen kotimaastaan Hickenissä; Brasilian maajoukkueella on samat värit.
FC HIK: Nico Selenius, Henri Satomaa, (45. Max Nybondas), Daniel Westerlund, Jonas Sjöblom, Andreas Puno, (88. Simon Andersson), Tom Enberg, Marko Lahti, (71. Acke Österlund), Kille Fast, Allyson Soares, Bruno Gomes (88. Jonas Kinnunen, Marcello Ribeiro, (85. Johnny Sandberg).
