Ravintola Neljän Tuulen Tupa ja Plagen-kioskin toiminta kilpailutetaan
Kirjoittanut: Per Sarén, käännös Ingrid Sandman, kuvat Per Sarén.
Torstai, 17 Kesäkuu 2010, 09:14
Kaupunki ei uusi nykyisiä vuokrasopimuksia
Poiketen valmistelusta kaupunginhallitus maanantaina päätyi äänestysten jälkeen olemaan uusimatta Neljän Tuulen Tuvan ja Plagen-kioskin vuokrasopimuksia. Valmistelussa oli esitetty Plagenin sopimuksen jatkamista kolmella vuodella 31.12.2013 ja Neljän Tuulen Tuvan kahdella 30.9.2012 saakka. Tarkoituksena oli uusia asemakaavat kummankin kohteen suhteen ennen pidennettyjen sopimusten umpeutumista.
Hallituksen puheenjohtajan Jouko Kavanderin mukaan eräät tunnetut, ei nimetyt henkilöt, olivat valittaneet Neljän Tuulen Tuvan palveluista luottamus- ja virkamiehille ennen kokousta.
– Hallitus katsoi, että ravintolan kuuluisi olla auki pidempään. Ravintolaa ei myöskään ole markkinoitu toivotulla tavalla, Kavander kertoo.
Hänen mukaansa nykyinen vuokrasopimus on kaupungille tappiollinen.
– Rakennuksen keittiökin pitäisi uusia. Neljän Tuulen Tuvan vuokrasopimus kilpailutetaan syksyllä. Tarjouskilpailuun voi osallistua nykyinenkin vuokralainen, Pitopalvelu Mutikainen & Roman.
– Tarkoituksena on saada aikaan pitkä sopimus, jossa kaupungin huoltokustannukset katetaan ja ravintoloitsija sitoutuu tarvittaviin investointeihin, Kavander kertoo.
Esityksen teki Gunnel Helander, jota kannattivat Kavander, Jaana Pulkkinen, Rolf Rönnblad ja Birgitta Gran. Valmistelun puolesta äänestivät Kurt Wennerqvist, Barbro Wikberg, Sebastian Lindström ja Anja Roos.
Vastaavanlaisin näkökohdin hallitus päätti numeroin 8–0 jättää uusimatta Stig Levinin Plagenin kioskin vuokrasopimusta.
– Nykyistä palvelua emme moiti mutta hallitus katsoi, että palveluiden kehittämiselle löytyy potentiaalia kun ajatellaan lapsia ja heidän vanhempiaan. Levin on huolehtinut kiinteistöstä siten, ettei se ole aiheuttanut kaupungille menoja, Kavander selittää, kuitenkin lisäten, että kioski on suhteellisen huonokuntoinen ja että rantaan kaivattaisiin suihku- ja saunatiloja.
Syksyllä kioskista pyydetään vuokratarjouksia. Tarjoukset arvioidaan kolmen tai neljän kriteerin mukaan. Kriteerejä tarkennetaan ennen kilpailutusta.
– Olemme kiinnostuneita liikeideasta, yrittäjän uskottavuudesta ja aiemmasta toiminnasta sekä hänen tarjoamastaan vuokrasta, joka kuitenkaan ei ole ainoa määräävä tekijä.
Sopimuksen uusimatta jättämistä esitti Barbro Wikberg, jota kannatti Anja Roos. Kaikki jäsenet äänestivät Wikbergin esityksen puolesta paitsi tyhjää äänestänyt Rolf Rönnblad.
Stig Levin kertoo tarjoutuneensa ostamaan Plagenin kioskin.
– Täällä on pienoisgolfrata, junarata ja sähköautoja lapsille, niitähän ihmiset haluavatkin. Kaupungilla näyttää olevan suuria suunnitelmia. Puolestani tämä riittää; en aio jättää tarjousta, poistan laitteeni ja jätän kioskin sikseen, hän sanoo.
Kerstin Roman kertoo, ettei hän toistaiseksi ole saanut kaupungilta tietoja hallituksen päätöksestä.
– En siis ota kantaa siihen, jätämmekö tarjousta ravintolasta, hän sanoo.
Romanin mukaan ravintolaa on vieraskirjassa kovasti kehuttu hyvästä ruoastaan. Jonoja voi syntyä kun paljon ruokavieraita saapuu yhtä aikaa.
– Teemme silloin parhaamme ja kerromme asiakkaille tilanteesta. Nimetön kritiikki tuntuu loukkaavalta, olemmehan hoitaneet ravintolaa 24 vuoden ajan käynnistäen sen käytännössä tyhjästä, hän sanoo.
Roman kertoo, että ravintolassa on suuri infotaulu, jossa neljällä kielellä kerrotaan sen historiasta. Sinne on myös vierailijoiden käyttöön hankittu talon historiasta kertovia kirjoja ja valokuvia joihin voi tutustua.
– Meillä ei ole omia nettisivuja, mutta olemme mukana matkailutoimiston ruokapaikoista kertovilla nettisivuilla, hän sanoo.
Romanin mukaan on kokeiltu ravintolan avaamista aikaisemmin keväällä ja avoinna pitämistä koulujen alkamisen jälkeenkin.
– Silloin vieraita on ollut hyvin vähän. Jos paikka avataan keväällä liian aikaisin, pinnalla kulkevat vesiputketkin jäätyvät helposti.
Romanin mukaan keittiö on käyttökelpoinen.
– Mutta se on liian pieni. Rakennus on kuitenkin museoviraston suojelema eikä rakennusta saa laajentaa.

