Arkiv för Hangötidningen
Möller-Salmela matkaa maat ja mannut
Torstai, Tou 10, 2012 - 09:36
Kaupunginkirjaston kirjastovirkailija Agneta Möller-Salmelalle on myönnetty vuoden mittainen työstipendi Svenska kulturfonden -rahastolta. Stipendin arvo on 21 000 euroa ja se mahdollistaa, että hän voi matkustaa eri paikkakunnille kertoen suosituista hankkeistaan. Ne käsittelevät lasten ja nuorten lukemista. Hän on virkavapaana vakituisesta työstauml...
Matkailuseminaari herätti kysymyksiä
Torstai, Tou 10, 2012 - 09:50
Viime viikon matkailuseminaari Hotelli Regatassa herätti jonkin verran kysymyksiä myös paikalla olleessa yleisössä. Eräs kysymys jota en ainakaan kuullut suoraan kysyttävän koski asiaa, josta olen myös keskustellut kaupungin teknisen johtajan Jukka Takalan kanssa. Matkailupäällikkö Marika Pulliainen sivusi myös aihetta hieman...
Rosk’n Roll ja Itä-Uudenmaan Jätehuolto esittävät fuusiota
Keskiviikko, Tou 9, 2012 - 12:13
Kahden alueellisen jäteyhtiön yhdistäminen toisi tehokkuutta ja tulevaisuuden turvaa
Kuntien omistamat jäteyhtiöt Länsi- ja Itä-Uudellamaalla selvittävät yhteenliittymistä. Länsi-Uudellamaalla toimivan Rosk’n Roll Oy Ab:n ja Itä-Uudenmaan Jätehuolto Oy:n hallitukset esittävät omistajakunnilleen fuusion...
Hulluna Hankoon kuntamarkkinoinnin SM-kisojen semifinaaleihin
Perjantai, Tou 4, 2012 - 18:16
Hangon kaupungin matkailutoimiston Facebook-sivu "Hulluna Hankoon - Galen i Hangö" on selviytynyt kuntamarkkinoinnin SM-kisojen semifinaalivaiheeseen matkailun saralta. Matkailun viisi tähän vaiheeseen selviytynyttä projektia ovat Cursor Oy:n Kaakko135° – Hyvän tuulen rannikko (seudullinen matkailubrändi), Hangon kaupungin matkailutoimisto,...
RiRa taisteli mutta FC HIK voitti
Torstai, Tou 3, 2012 - 16:37
JALKAPALLO
RiRa–FC HIK 1–3 (0–0)
Keskiviikko-illan Kolmosen myöhäisottelussa Vantaalla FC HIK:lla oli ennakko-odotusten mukaan edessään helppo peli. RiRa oli hävinnyt avauspelinsä HPS:lle selvin numeroin (1–5), mutta RiRa tarjosikin kelpo vastuksen Hikkenille sinikeltaisten pallonhallinnasta huolimatta.
Toisella puoliajalla HIK:n...
RKP:n valtuustoryhmän vastauksen kuntavaalibarometrin kysymyksiin
Torstai, Tou 3, 2012 - 11:07
Kysymykset
1. Miksi Hangon pitäisi/ei pitäisi selvittää mahdollista kuntaliitosta Raaseporin kanssa?
2. Miltä kaupungin taloudellinen tilanne tulee näyttämään 1.1.2017 kun toimenpideohjelma talouden tasapainottamiseksi on umpeutunut?
3. Mihin osa-alueisiin Hangon tulisi panostaa erityisesti tulevien viiden vuoden aikana?
4. Tuletko asettumaan ehdolle...
Hangonlehti tenttaa istuvaa valtuustoa
Torstai, Tou 3, 2012 - 10:04
Tulevien kuukausien aikana Hangonlehti tulee kysymään kaikilta valtuutetuilta muutamia kiperiä kysymyksiä ja haastattelemaan yhtä tai useampaa henkilöä puolueen valtuustoryhmän tai paikallisorganisaation johdosta. Ideana on tarjota lukijoille mahdollisuus verrata eri puolueiden kantoja ja myös yksittäisten valtuutettujen näkemyksiä...
Carl Gustaf vietti Hangossa vapaaherran elämää
Torstai, Tou 3, 2012 - 10:37
Yli kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen Hangon museossa on jälleen C.G. Mannerheimiin keskittyvä näyttely. Museon tämänvuotinen päänäyttely kulkee nimellä ”Hymyilevä kenraali – Mannerheim Hangossa”.
Näyttelyn nimi heijastaa hyvin sekä Mannerheimin lämmintä suhdetta Hankoon että häneen liitettyj...
Hikken mätti maaleja Espoossa
Sunnuntai, Huhtikuu 29, 2012 - 22:03
JALKAPALLO
Pöxyt–FC HIK 2–5 (1–4)
Saatuaan vain maalittoman tasapelin Kolmosen avausottelusta Porvoossa Akillesta vastaan, Hikken pelasi jälleen vierasottelun sunnuntaina Espoon Laaksolahdessa. Tällä kertaa sarjan suosikkeihin veikkailtu Pöxyt sai kuitenkin selkäänsä pirteältä Hikkeniltä joka vei pisteet maalein 5–2....
Kaupunki järjesti seminaarin ja työpajan Casinon alueen asemakaavasta
Torstai, Huhtikuu 26, 2012 - 16:02
Noin parikymmentä kuulijaa oli kokoontunut tiistai-iltana kaupungintalon juhlasaliin kuuntelemaan konsulttitoimisto WSP Finlandin ja kaupungin yhteistä tilaisuutta korttelin 309 asemakaavauudistuksen, eli Casinon, Plagein ja Puistovuorten alueen, osalta.
Tiistain tilaisuus oli eräänlainen lähtölaukaus varsinaiselle kaavatyölle ja sen tarkoitus oli toimia erauml...
OIKAISU: McDonald ehdolla ylilääkäriksi
Torstai, Huhtikuu 26, 2012 - 16:25
Hangon terveyskeskuksen ylilääkäritilanne on nyt pahimmillaan pitkään aikaan. Vs. johtava lääkäri Marja-Liisa Vuoristo joka nimitettiin hoitamaan virkaa viime vuoden elokuussa (korkeintaan 31.12.2012 saakka) on tällä hetkellä sairaslomalla ja hänen sijaisensa Jukka Jutila on virkavapaalla 21.5. alkaen vuoden loppuun.
Hangon kaupunki oli...
Gröndahl aloitti nuoriso- ja liikuntavirastossa
Torstai, Huhtikuu 26, 2012 - 16:30
Liikunnanohjaaja Tommy Gröndahl, jota kaupunginhallitus ehdotti uudeksi nuoriso- ja liikuntajohtajaksi aikaisemmin keväällä aloitti tämän viikon maanantaina työt liikuntavirastossa. Näin siitäkin huolimatta, että kaupunginvaltuusto maaliskuussa yksimielisesti päätti palauttaa asian uuteen valmisteluun ja julistaa viran uudelleen...
Lukijatekstien marssijärjestys
Torstai, Huhtikuu 26, 2012 - 16:45
Hangonlehden lukijat ovat kiitettävän aktiivisia urheilukirjoittajia. Mutta kaikkia meille toimitettuja tekstejä emme valitettavasti voi julkaista tilanpuutteesta johtuen. Lehti ilmestyy kerran viikossa, ja keskimäärin toimituksellista sisältöä on noin 7–8 sivua per kieli. Näistä noin 1 sivu per kieli on vihitty urheilulle. Koska emme voi...
BK-46 liian kova Hikkenille
Torstai, Huhtikuu 26, 2012 - 16:53
KÄSIPALLO
HIK–BK-46 21–27 (9–13)
B-poikien SM-sarjassa HC HIK kohtasi viime sunnuntaina BK-46:n Hangossa. BK otti selvän voiton ja on tällä hetkellä sarjassa kolmantena ja jatkaa taistelua SM-mitaleista Final Four -turnauksessa yhdessä GrIFK:n, ÅIFK:n ja Dickenin kanssa.
BK siirtyi jo 4–1 -johtoon viiden minuutin...
Paviljonki valmistumassa hyvää vauhtia
Perjantai, Huhtikuu 20, 2012 - 10:41
Rantakadun ja Torikadun kulmaan kovaa vauhtia valmistuva kahvila ja kalakauppa on itse asiassa varsinainen monitoimikeskus jossa tulee olemaan tarjolla yhtä jos toistakin. Avajaisia vietetään näillä näkymin viimeistään 15. kesäkuuta. Hangonkylän satamassa På Kroken -ravintolaa sekä kalakauppaa pitävä ammattikalastaja Magnus...
Hangon täytelähetinaseman alueella lyhyitä katkoksia ensi torstaina
Perjantai, Huhtikuu 20, 2012 - 10:50
Digita tekee asennustöitä Hangon täytelähetinasemalla torstaina 26. huhtikuuta. Töistä aiheutuu klo 9.00 ja 16.00 välisenä aikana muutamia lyhyitä katkoksia kaikkiin tv-lähetyksiin. Yksi katkoksista kestää 2-4 minuuttia ja loput 1-10 sekuntia.
Vara-ajankohta asennustöille on perjantai 27.4. klo 9.00-16.00.
Digita pahoittelee...
Hikken aloitti maalittomalla Porvoossa
Torstai, Huhtikuu 19, 2012 - 22:01
JALKAPALLO
Akilles–FC HIK 0–0
FC HIK aloitti kautensa Kolmosessa vierasottelulla Porvoossa sarjatulokas Akillesta vastaan. Vaikka Hikken hallitsikin avausjaksoa, ei joukkue onnistunut maalinteossa ja tauolle mentiin lukemissa 0–0.
– Valitettavasti maalitehtailu ei onnistunut yhtään sen paremmin toisellakaan jaksolla, joten ottelu päättyi 0–0,...
Bäckman joutui jättämään leikin kesken Finnish Openissa
Torstai, Huhtikuu 19, 2012 - 11:08
BJJ
Hangon Hyrskyjen kamppailujaosto Hilti Hankoa edustava Tony Bäckman oli jälleen tulessa olkapäävammansa jäljiltä viime lauantaina Pasilan urheiluhallissa käydyissä Finnish Open -kisoissa. Kilpailut olivat osallistujamäärältään yhdet suurimmista joissa Bäckman urallaan on ollut mukana, sillä osallistujia oli noin 350...
Hangonmestaruuksista keilattiin viikonvaihteessa
Torstai, Huhtikuu 19, 2012 - 11:19
KEILAILU
Hangon mestaruuden alkukarsinnat keilattiin kahdessa osassa helmi- ja maaliskuun aikana. Yhteenlaskettujen pisteiden perustella jatkoon pääsivät kuusi parasta naista ja kuusi parasta miestä. Nämä yhteispisteet olivat pohjana, kun mestaruudesta keilattiin sunnuntai-iltana.
Kummassakin sarjassa oli yksi pelaaja estynyt. Naisissa kisaa johti Sirpa R...
Kiirettä pitää ennen lomakauden alkua
Torstai, Huhtikuu 19, 2012 - 10:15
Ei ole mikään uutinen että asioista voi olla monumentaalisen eri mieltä. Ei myöskään että asioista ollaan usein valtuustossa eri mieltä, joskus jopa pelkästään siitä syystä että se kuuluu ns. asiaan. Mutta se, että Hangon valtuustossa viime keskiviikkona oltiin 35 valtuutetun (neljän varajäsenen) keskuudessa...
- 1 of 24
- ››










